Poikkeuslupa tilinpäätöksen laatimisajan pidentämiseksi

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 10.4.2019 0.01 | Julkaistu suomeksi 9.5.2019 klo 12.53
Tiedote 1994

Numero

1994

1. Hakemus

Hakijoina (- - -) on kaksi suomalaista osakeyhtiötä, jotka hakevat lisäaikaa 31.5.2019 asti tilinpäätöksen laatimiselle koskien 31.12.2018 päättynyttä tilikautta.

Lisäaikaa haetaan, jotta tilinpäätöksiin kirjattavan jälkiverotuspäätöksistä johtuvan varauksen määrän arviointi voitaisiin osaltaan perustaa Helsingin hallinto-oikeudesta keväällä 2019 odotettaviin päätöksiin. Jälkiverotuspäätökset ovat yhtiöiden tilinpäätösten kannalta merkittäviä. 

2. Päätöksen perustelut

2.1. Säännökset

Kirjanpitolain (1336/1997, jäljempänä myös KPL) 3:6 §:n mukaan tilinpäätös ja toimintakertomus on laadittava neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Kirjanpitolautakunta voi myöntää poikkeuksia laatimisajasta erityisestä syystä määräajaksi yksittäistapauksessa. Poikkeuksen myöntämisen edellytyksenä on, ettei se ole Euroopan yhteisöjen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä antamien säädösten vastainen (KPL 8:2.2 §).

Euroopan yhteisöjen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä antamat säännökset eivät koske tilinpäätöksen laatimisaikaa.

Kirjanpitolautakunnasta annetun asetuksen (784/1973) 3.1 §:n toisessa virkkeessä säädetään poikkeuslupahakemukselle asetetuista määräajoista. Säännöksen mukaan poikkeusta tilinpäätöstä koskeviin säädöksiin on haettava niin ajoissa, että päätös voidaan tehdä ennen kuin tilinpäätös kirjanpitolain mukaan on tehtävä.

Osakeyhtiölain (624/2006, jäljempänä myös OYL) säännökset tilinpäätöksen julkaisemisesta rajoittavat poikkeusluvan enimmäisaikaa. OYL 5:3.1 §:n mukaan varsinainen yhtiökokous on pidettävä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Tilinpäätöstä koskevat asiakirjat ja niiden jäljennökset on pidettävä nähtävillä vähintään viikon ajan ennen yhtiökokousta (OYL 5:21.1 §). Lisäksi tilintarkastuslain (1141/2015) 3:6.1§ edellyttää, että tilintarkastajan on luovutettava osakeyhtiön hallitukselle tilintarkastuskertomus viimeistään kaksi viikkoa ennen sitä kokousta, jossa tilinpäätös esitetään vahvistettavaksi.

Edellä kuvattujen säännösten ohella on myös otettava huomioon hakijayhtiön yhtiöjärjestyksen mahdolliset erityismääräykset.

2.2. Poikkeusluvan myöntämisen edellytykset

Hakemus on saapunut kirjanpitolautakunnalle 22.3.2019, joten sitä voidaan pitää kirjanpitolautakunnasta annetussa asetuksessa tarkoitetulla tavalla ajoissa toimitettuna.

Kirjanpitolautakunta katsoo hakijoiden esittämän perusteen – jälkiverotuspäätöksistä kirjattavien, tilinpäätöksen kannalta merkityksellisten, varausten määrän arvioinnin perustaminen myöhemmin keväällä 2019 odotettaviin hallinto-oikeuden ratkaisuihin – sellaiseksi KPL 8:2.2 §:ssä tarkoitetuksi erityiseksi syyksi, jonka nojalla poikkeuslupa voidaan myöntää.

3. Kirjanpitolautakunnan poikkeuslupa

Edellyttäen että osakeyhtiölain ja tilintarkastuslain säännökset sekä hakijayhtiöiden yhtiöjärjestyksen mahdolliset määräykset tilintarkastuksesta ja yhtiökokouksesta täyttyvät, hakijayhtiöt saavat laatia tilinpäätöksensä 31.12.2018 päättyneeltä tilikaudelta 31.5.2019 mennessä.

Tähän päätökseen ei saa hakea valittamalla muutosta (KPL 8:2.8 §).