Oman käytön kirjaaminen aatteellisen yhteisön tuloslaskelmaan

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 4.11.1974 0.00
Tiedote 029
Numero
029

Kansalaiskasvatuksen edistämiseksi toimiva aatteellinen yhdistys on hakemuksessaan lausunut, että sen järjestöjen taloudenhoidon ohjeita käsittelevä työryhmä on alustavasti suunnitellut hakemukseen liitetyn kaavan mukaisen tuloslaskelman mallin nuorisotyöhön valtionapua saaville järjestöille.

Jotta kurssi-, leiri- yms. keskusten käyttöön annettavalle valtionavulle saataisiin tiedot tuloslaskelmasta, työryhmä on hakijan ilmoituksen mukaan suunnitellut, että järjestöt, joilla on varsinaiseen toimintaan liittyvä kurssikeskus, merkitsevät kurssikeskuksen omaan toimintaan liittyvän käytön toisaalta sen toiminnanalan menoksi, jonka puitteissa kurssikeskusta on käytetty, ja toisaalta kurssikeskuksen tuloksi. Oma käyttö hinnoiteltaisiin hakijan mukaan samaan hintaan kuin kurssikeskusta luovutetaan ulkopuolisille käyttäjille. Oma käyttö katsottaisiin hakijan mukaan valtionapuun oikeuttavaksi toiminnan todelliseksi menoksi.

Hakija on kirjanpitolautakunnalta tiedustellut, voidaanko järjestön tuloslaskelmassa ilmoittaa kurssikeskuksen oma käyttö edellä selostetulla tavalla ottaen huomioon, mitä KPL 4 §:ssä on säädetty kirjanpitoon merkittävistä liiketapahtumista. Hakija on vielä tiedustellut, sovelletaanko oman käytön tosittamiseen KPL 8.4 §:n säännöstä.

Lausunnon perustelut

KPA 9.1 §:n (nyk. KPA 13.1 §:n) mukaan hyödykkeen ottaminen liikkeestä tai ammatista kirjanpitovelvollisen omaan käyttöön kirjataan hankintamenon tai sitä alhaisemman todennäköisen luovutushinnan määräisenä. Säännös sisältää yleisen menonsiirtoperiaatteen, jonka voidaan katsoa johtuvan KPL 3 §:n mukaisesta hyvän kirjanpitotavan noudattamisen vaatimuksesta. Oman käytön tapauksissa ei kirjanpitoon saada kaksipuolisesti määräytyvää, vahvistettua myyntihintaa, joten kirjanpidossa on suoritettava menonsiirto.

Hakijan suunnittelemassa, aatteellista toimintaa harjoittaville järjestöille tarkoitetussa tuloslaskelmakaavassa kurssikeskuksen oman käytön aiheuttama, tulosta oikaiseva vaikutus on esitetty vähentämällä kurssikeskuksen tuottona esitetty oma käyttö toisaalla tuloslaskelmassa menona. Hakijan ilmoittamana perusteena on tällöin se, että oma käyttö katsottaisiin valtionapuun oikeuttavaksi varsinaisen toiminnan todelliseksi menoksi. Lisäksi tämä meno kirjattaisiin myyntihintaisena.

Myös aatteellisen yhteisön kirjanpitoon merkitään liiketapahtumina menot, tulot, rahoitustapahtumat sekä niiden oikaisu- ja siirtoerät. Tilikauden tulos lasketaan realisoituneisiin menoihin ja tuloihin perustuen. Kirjanpitoon ei näin ollen voida merkitä myyntihintaista omaa käyttöä menona eikä esittää sitä tuloslaskelmassa kuluna. Valtionapua myöntävälle viranomaiselle esitettävässä erillisessä laskelmassa voidaan tietenkin ottaa laskennallisena eränä huomioon myös oma käyttö.

Kirjanpitolautakunnan lausunto

Aatteellisen yhteisön tuloslaskelmassa on oma käyttö esitettävä siten, että tulos muodostuu realisoituneisiin tuloihin ja menoihin perustuen. Kuluna ei näin ollen voida vähentää myyntihintaisia eriä.