Poikkeuslupa käyttöomaisuuteen kuuluvien yhtiöosuuksien erittelyyn (lyhennelmä)

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 11.4.1983 0.00
Tiedote 644
Numero
644

A Oy on hakemuksessaan lausunut julkaisevansa lehti- ja painoalan yrityksenä sanomalehteä ja ilmaisjakelulehteä. Toimintaansa laajentaakseen hakija on hankkinut vuoden 1982 aikana osuuden Kustannus Ky B ja C Ky -nimisissä kustannusyhtiöissä. Edelliseen kommandiittiyhtiöön hakija tuli vastuunalaiseksi yhtiömieheksi hankkimalla yhtiöosuuden henkilöltä, joka jatkaa edelleen yhtiön julkaiseman lehden päätoimittajana. Jälkimmäiseen kommandiittiyhtiöön, jonka julkaiseman lehden päätoimittaja on edelleen yhtiön vastuunalaisena yhtiömiehenä, hakija tuli äänettömäksi yhtiömieheksi. Hakija katsoo, että yhtiöosuuden kauppahinnan ja äänettömän yhtiömiehen panoksen julkitulo haittaisi olennaisesti edellä mainittujen henkilöiden toimintaa kustannusyhtiöissä. Lisäksi tarkan erittelyn tekeminen kyseisistä osuuksista, joista olivat kiinnostuneet myös kilpailevat alan yritykset, paljastaisi hakijan panostukset uusille markkina-alueille.

Kirjanpitolautakunnan päätös

A Oy saa kahdessa tämän päätöksen jälkeen laadittavassa tilinpäätöksessään esittää osuudet Kustannus Ky B:ssä ja C Ky:ssä erittelemättä niitä OYL 11:8 1 kohdan vaatimalla tavalla.