Poikkeuslupa tuloslaskelmakaavaan

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 8.2.1988 0.00
Tiedote 948
Numero
948

Hakija on lausunut, että sen toiminta-ajatuksena on edistää suomalaista yritystoimintaa sitä tukemalla ja siihen aktiivisesti osallistumalla. Hakijan tavoitteena on avustaa pk-yritysten kehittämistä ja uusien tuotteiden hyödyntämistä sekä osallistua yritysten tervehdyttämiseen ja kehittämiseen sijoittamalla riskipääomaa toimiviin ja perustettaviin yrityksiin. Hakijan toiminnan luonteesta johtuen korko-, osinko- ja voitto-osuustuotot muodostavat oleellisen osan yhtiön saamista tuotoista. Tähän asti ne on kirjattu tuloslaskelmassa muihin tuottoihin, mutta hakijan mielestä ne olisi asianmukaisempaa merkitä liikevaihtoon.

Hakija on pyytänyt kirjanpitolautakunnalta vuotta 1987 ja yhdeksää seuraavaa vuotta koskien lupaa kirjanpitoasetuksen 1

§:n mukaisesta tuloslaskelmakaavasta poiketen sisällyttää korko-, osinkoja voitto-osuustuotot liikevaihtoonsa.

Hakija on liittänyt hakemukseensa ehdottamansa tuloslaskelmakaavan myös kokonaisuudessaan. Sen mukaan muiden tuottojen ja kulujen pääryhmässä esitettäisiin erä "Luottotappiot", jonka hakija on ilmoittanut koostuvan yritysten kehittämiseen ja tervehdyttämiseen liittyvän luotonannon luottotappioista.

Päätöksen perustelut

Kirjanpitolain 19 §:n 2 momentin mukaan tuloslaskelmaan on merkittävä omina tuottoerinään osingot ja korot. Kirjanpitolain 19 §:n 3 momentin nojalla kirjanpitoasetuksen 1 §:ssä annetun tuloslaskelmakaavan mukaan liiketuloksen jälkeen "Muut tuotot ja kulut" -kohdassa on ilmoitettava erikseen korkotuotot ja osinkotuotot. Kirjanpitoasetuksen 1 §:n 4 momentin mukaan korko-, osinko- ja muut rahoitustuotot sekä vieraan pääoman korko- ja muut kulut voidaan merkitä tuloslaskelmaan liiketuloksen jälkeen omana rahoitustuottojen ja -kulujen pääryhmänä.

Ottaen huomioon hakijan toiminnan luonteen yritysten kehittämistä ja tervehdyttämistä harjoittavana yhtiönä, jonka saamista tuotoista korko-, osinko- ja voitto-osuustuotot muodostavat oleellisen osan, ja sen siten muihin liikkeenharjoittajiin nähden poikkeuksellisen tulonmuodostuksen voidaan poikkeaminen tuloslaskelman esittämistavasta näiden tuottojen osalta määräajaksi kirjanpitolain 35 §:n 1 momentin nojalla sallia.

Hakijan varsinaisena toimintana harjoittamaan yritysten kehittämiseen ja tervehdyttämiseen liittyvässä luotonannossa syntyneet luottotappiot tulee merkitä hakijan tuloslaskelmaan ennen käyttökatetta kuluiksi.

Kirjanpitolautakunnan päätös

Hakija saa kymmenessä tämän päätöksen jälkeen ensiksi laadittavassa tilinpäätöksessä poiketa kirjanpitoasetuksen 1 §:n mukaisesta tuloslaskelmakaavasta siten, että korko-, osinko- ja voitto-osuustuotot merkitään tuloslaskelmaan liikevaihtoon sisällytettävinä tuottoina ilmoittaen korkotuotot ja osinkotuotot omina erinään.