Poikkeuslupahakemus tilinpäätöksen laatimisajan pidentämiselle

Julkaisuajankohta 16.1.2024 0.00
Tiedote 2054

Numero

2054

1. Hakemus

- - (Yhtiö) pyytää tilikauden 1.9.2022-31.8.2023 tilinpäätöksen laatimiseksi kahden (2) kuukauden lisäaikaa eli 29.2.2024 saakka.

Yhtiö vaihtoi tilitoimistoaan syksyllä 2023. Uuden tilitoimiston tehtäväksi annettiin myös tilikauden 1.9.2022-31.8.2023 tilinpäätöksen toteuttaminen. Jo tallennettua kirjanpitomateriaalia tutkiessa selvisi, että niin päättyneessä kuin edellisissä tilikausissa on huomattavasti tiliöimisvirheitä. 

Koska osakkaat eikä uuden tilitoimiston henkilökunta ei ollut tietoinen työn määrästä, yhtiö hakee jatkoaikaa tilinpäätöksen laatimiseen, jotta tilinpäätöksestä tulee realistinen ja verotus saadaan oikaistua. Yhtiö on hakenut myös tuloveroilmoituksensa jättämiseen kahden kuukauden lisäaikaa Verohallinnolta. 

2. Säännökset

Kirjanpitolain (1336/1997, jäljempänä myös KPL) 8:2.2 §:n ensimmäinen virke valtuuttaa kirjanpitolautakunnan myöntämään ”erityisestä syystä” yksittäistapauksissa myöntää määräajaksi poikkeuksia KPL 3:6 §:stä (”Tilinpäätös ja toimintakertomus on laadittava neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä”) ja kpl 6:5.1 §:stä (”Konsernitilinpäätökseen yhdisteltävällä suomalaisella tytäryrityksellä tulee olla sama tilikausi kuin emoyrityksellä”).

Poikkeuksen myöntämisen edellytyksenä on, ettei se ole Euroopan unionin tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä antamien säädösten vastainen (KPL 8:2.2 § toinen virke). Säännökset tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä tilinpäätösdirektiivissä 2013/34/EU eivät kuitenkaan koske tilinpäätöksen laatimisaikaa.

Kirjanpitolautakunnasta annetun asetuksen (784/1973) 3.1 §:n toisessa virkkeessä säädetään poikkeuslupahakemukselle asetetuista määräajoista. Säännöksen mukaan ”[p]oikkeusta tilinpäätöstä koskeviin säädöksiin on haettava niin ajoissa, että päätös voidaan tehdä ennen kuin tilinpäätös kirjanpitolain mukaan on tehtävä.” 

Osakeyhtiölain (624/2006, jäljempänä myös OYL) säännökset tilinpäätöksen julkaisemisesta rajoittavat poikkeusluvan enimmäisaikaa. OYL 5:3.1 §:n mukaan varsinainen yhtiökokous on pidettävä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Tilinpäätöstä koskevat asiakirjat ja niiden jäljennökset on pidettävä nähtävillä vähintään viikon ajan ennen yhtiökokousta (OYL 5:21.1 §). Lisäksi tilintarkastuslain (1141/2015) 3:6.1§ edellyttää, että tilintarkastajan on luovutettava osakeyhtiön hallitukselle tilintarkastuskertomus viimeistään kaksi viikkoa ennen sitä kokousta, jossa tilinpäätös esitetään vahvistettavaksi.

3. Perustelut

Yhtiö on toimittanut poikkeuslupahakemuksensa kirjanpitolautakunnalle 20.12.2023 eli KPL 3.6 §:n edellyttämässä neljän kuukauden määräajassa tilikauden päättymisestä (31.8.2023). Poikkeuslupahakemus voidaan siten tutkia lautakunnassa.

Kirjanpitolautakunta katsoo, että on pidettävä KPL 8:2.2 §:n tarkoittamana erityisenä syynä edellä kohdassa 1 kuvattua tilannetta, jossa aiemmat tilinpäätökset on laadittava uudelleen virheiden vuoksi.

4. Kirjanpitolautakunnan poikkeuslupa

Edellyttäen, että osakeyhtiölain ja tilintarkastuslain säännökset sekä hakijan yhtiöjärjestyksen mahdolliset määräykset tilintarkastuksesta ja yhtiökokouksesta täyttyvät, hakija saa laatia tilinpäätöksensä 31.8.2023 päättyneeltä tilikaudelta 29.2.2024 mennessä. 

Tähän päätökseen ei saa hakea valittamalla muutosta (KPL 8:2.8 §).