Suorittamatta jäävää lomaltapaluurahaa vastaavan ylimääräisen palkan kirjaaminen

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 2.11.1992 0.00
Tiedote 1203
Numero
1203

A Oy on sopinut henkilökunnan kanssa palkan alentamisesta seuraavasti. Yhtiön kannattavuuden parantamiseksi henkilökunnalle on esitetty palkan alentamista lomaltapaluurahaa vastaavalla määrällä siten, että kukin henkilö erikseen on voinut vapaaehtoisesti siihen suostua allekirjoittamalla tätä tarkoittavan asiakirjan. Lomaltapaluurahasta luopuminen on lopullinen, eikä siihen sisälly muita ehtoja. Käytännössä asia hoidettiin siten, että lomanmääräytymiskaudelta 1.4.1991 - 31.3.1992 laskettava lomaltapaluuraha jätettiin maksamatta asiakirjan allekirjoittaneiden osalta.

A Oy puolestaan on sitoutunut noin viikon kuluttua edellä mainitun suostumuksen allekirjoittamisesta päivätyllä asiakirjalla maksamaan ylimääräisenä palkkana kahdessa erässä 1.6. - 31.10.1994 valitsemanaan ajankohtana määrän, joka vastaa edellä tarkoitettua lomaltapaluurahaa. Mikäli työsuhde päättyy aikaisemmin, maksetaan mainittu rahasumma kuitenkin lopputilin yhteydessä. Edellä mainittuun järjestelyyn suostui konsernissa noin 80 henkilöä henkilöstön kokonaismäärän ollessa noin 90. A Oy:ssä on jo usean vuoden ollut käytössä tuloksiin perustuva palkkausjärjestelmä ja kerran viimeksi kuluneen viiden vuoden aikana on jokaiselle maksettu ylimääräisenä palkkana vähintään 1000 markkaa.

A Oy on pyytänyt kirjanpitolautakunnalta lausuntoa siitä, voidaanko yhtiön tilinpäätöksessä menetellä siten, että palkkamenoihin kirjataan suoriteperusteisesti edellä mainitun suostumuksen perusteella alennettu määrä, koska palkkaa on sen perusteella lopullisesti alennettu määrällä, joka vastaa lomaltapaluurahan määrää. Yhtiön liitetietoihin on tarkoitus merkitä vastuuna se markkamäärä, jonka yhtiö on antamansa sitoumuksen perusteella ylimääräisenä palkkana sitoutunut maksamaan.

Lausunnon perustelut

Kirjanpitolain 6 §:n 1 momentin mukaan menon kirjaamisperusteena on tuotannontekijän vastaanottaminen ja tulon kirjaamisperusteena suoritteen luovuttaminen (suoriteperuste). Meno ja tulo saadaan kirjata myös maksuun perustuen (maksuperuste).

Kirjanpitolain 11 §:n mukaan, mikäli liiketapahtumien kirjaaminen on suoritettu maksuperusteen mukaan, on kirjaukset, merkitykseltään vähäisten liiketapahtumien samoin kuin maatilatalouden harjoittamista koskevien liiketapahtumien kirjauksia lukuunottamatta, oikaistava ja täydennettävä ennen tilinpäätöksen laatimista suoriteperusteen mukaisiksi.

Kirjanpitolain edellä mainitulla tavalla säätämä suoriteperusteen noudattaminen tilinpäätöksessä edellyttää, että ne lomaltapaluurahat, joiden maksamiseen kirjanpitovelvollinen on sitoutunut, kirjataan sille tilikaudelle menoiksi ja siirtoveloiksi, jonka menoiksi vastaavat työajan palkat merkitään, paitsi mikäli ne ovat merkitykseltään vähäisiä.

Hakemuksessa tarkoitettu lomaltapaluurahasta luopuminen merkitsee sitä, että kirjanpitovelvollisen vastaanottamasta työsuorituksesta ei aiemmasta sopimuksesta poiketen lomaltapaluurahaa vastaavalta osalta maksetakaan korvausta. Kun tämä palkkameno jää näin ollen lopullisesti syntymättä, ei sitä merkitä myöskään liiketapahtumana kirjanpitoon. Mikäli se on jo kirjattu suoriteperusteella menoksi, kirjataan palkkamenojen vähennykseksi vastaava menonoikaisuerä.

Hakemuksessa tarkoitetussa tapauksessa kirjanpitovelvollinen on kuitenkin erikseen sitoutunut maksamaan suorittamatta jäävää lomaltapaluurahaa vastaavan rahamäärän ylimääräisenä palkkana kesä-lokakuussa 1994 tai työsuhteen päättyessä jo aikaisemmin. Ylimääräisen palkan maksu ei näin ollen riipu työsuorituksen luovuttamisesta kirjanpitovelvolliselle tulevaisuudessa. Ottaen lisäksi huomioon ylimääräisen palkan yhteyden suorittamatta jäävään lomaltapaluurahaan tämä palkka on katsottava jo vastaanotetun työsuorituksen korvaukseksi. Kirjanpitolain 11 §:stä ilmenevä suoriteperusteen noudattamisvaatimus edellyttää sen kirjaamista ennen tilinpäätöksen laatimista menoksi ja velaksi, paitsi mikäli se on merkitykseltään vähäinen. Sen ilmoittaminen tilinpäätöksessä velaksi kirjaamisen sijasta ainoastaan vastuusitoumuksena ei ole kirjanpitolain mukaan mahdollista.

Kirjanpitolautakunnan lausunto

Lomaltapaluurahat, joiden maksamiseen kirjanpitovelvollinen on sitoutunut, kirjataan sille tilikaudelle menoiksi ja siirtoveloiksi, jonka menoiksi vastaavat työajan palkat merkitään, paitsi mikäli ne ovat merkitykseltään vähäisiä.

Kirjanpitovelvollisen palveluksessa olevan henkilökunnan luopuessa suoriteperusteella jo kirjatuista lomaltapaluurahoista kirjataan palkkamenojen vähennykseksi vastaava menonoikaisuerä. Mikäli kirjanpitovelvollinen on kuitenkin perusteluissa selostetulla tavalla sitoutunut maksamaan suorittamatta jääviä lomaltapaluurahoja vastaavan rahamäärän myöhemmin ylimääräisenä palkkana, kirjataan tämä palkka ennen tilinpäätöksen laatimista menoksi ja velaksi.