Yhdistyksen tilinpäätöksen laajuus

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 24.3.1992 0.00
Tiedote 1188
Numero
1188


Kirjanpitolautakunnalta on pyydetty lausuntoa siitä, onko A ry:n jäljempänä mainitulla tavalla


laadittu kirjanpito ja tilinpäätös kirjanpitolain mukainen.

A ry omistaa rivitalokiinteistön, jonka huoneistot on vuokrattu asunnontarpeessa oleville rintamamiesveteraaneille. Yhdistyksen kirjanpitoa on pidetty kahdessa paikassa siten, että varsinaisen kirjanpidon on hoitanut yhdistyksen taloudenhoitaja ja rivitalokiinteistöä koskevan kirjanpidon tilitoimisto tai pankki ikään kuin kiinteistö olisi muodostanut yhdistyksestä erillään olevan oikeushenkilön. Yhdistyksen tilinpäätöksenä on esitetty sen kokoukselle hyväksyttäväksi ne tiedot, jotka olivat taloudenhoitajan hoitamassa kirjanpidossa, mutta joista puuttuivat kokonaan rivitalokiinteistön omaisuus sekä kiinteistön tuotot ja kulut. Yhdistyksellä on kyseistä kiinteistöä vastaan myös kiinnityksiä ja aravalainaa. Yhdistyksen kirjanpitoa ei ole kiinteistön osalta tarkastettu tilintarkastajien toimesta kiinteistön rakentamisajankohdasta vuoden 1987 loppuun saakka.

Lausunnon perustelut

Kirjanpitolautakunta on päättänyt antaa asiasta lausunnon niiltä osin, kuin siinä on kysymys kirjanpitolain säännösten soveltamisesta. Lausunnon antaessaan kirjanpitolautakunta ei ota kantaa näyttökysymyksiin.

Kirjanpitolain 1 §:n 3 momentin mukaan muun muassa yhdistys on aina kirjanpitovelvollinen ja sen on soveltuvin osin noudatettava tämän lain säännöksiä.

Yhdistys on edellä mainitun säännöksen nojalla kirjanpitovelvollinen myös omistamansa kiinteistön osalta.

Kirjanpitolain 5 §:n 1 momentin mukaan tilijärjestelmän tulee olla selkeä ja riittävästi eritelty. Pykälän 3 momentin mukaan liiketapahtumien merkitseminen kirjanpitoon on suoritettava siten, että kirjausten yhteys tuloslaskelmaan ja taseeseen voidaan vaikeuksitta todeta.

Edellä mainitut säännökset mahdollistavat yhdistyksen liiketapahtumien kirjaamisen siten, että sen omistaman kiinteistön hallintaan liittyvä kirjanpito hoidetaan erillään yhdistyksen muuta toimintaa koskevasta juoksevasta kirjanpidosta. Kirjanpidon erillisinä hoidettuihin osiin tehdyt kirjaukset on kuitenkin yhdistettävä yhdistyksen tilinpäätöstä laadittaessa siten, että niiden yhteys tilinpäätösmerkintöihin on selvä.

Kirjanpitolain 9 §:n 1 momentin ensimmäisen lauseen mukaan tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka käsittää tuloslaskelman ja taseen.

Yhdistyksen tulee myös siinä tapauksessa, että sen toiminnan jostain osasta, kuten kiinteistön hallintaan perustuvasta toiminnasta, laaditaan tätä osaa koskevasta erilliskirjanpidosta johdettu tilinpäätös, laatia sellainen kokonaistilinpäätös, johon osatilinpäätöksen tuotot ja kulut sekä vastaavat ja vastattavat sisältyvät bruttoperiaatteen mukaisesti. Kirjanpitolain 22 §:n 1 momentissa tarkoitetut hallituksen jäsenten ja juoksevien asioiden hoidosta vastaavan henkilön allekirjoitukset sekä pykälän 3 momentissa tarkoitettu tilintarkastajan merkintä tehdään yhdistyksen kokonaistilinpäätökseen.

Hakemuksessa esitetyn tiedon mukaan A ry:n tilinpäätöksistä ennen vuotta 1988 on jätetty kokonaan pois yhdistyksen omistaman kiinteistön hallintaan liittyvät liiketapahtumat. Tilinpäätökset on näin ollen laadittu kirjanpitolain vastaisesti.

Kirjanpitolautakunnan lausunto

A ry:n tilinpäätökset, joihin ei ole sisällytetty lainkaan yhdistyksen omistaman kiinteistön hallintaan liittyviä liiketapahtumia, on laadittu kirjanpitolain 1 §:n 3 momentin, 5 §:n 3 momentin ja 9 §:n 1 momentin vastaisesti.