Poikkeuslupa tuloslaskelmakaavaan

arbets- och näringsministeriet
Julkaisuajankohta 10.12.1990 0.00
Tiedote 1132
Numero
1132

Hakija on lausunut olevansa luottokorttitoimintaa ja siihen liittyvää rahoitustoimintaa harjoittava osakeyhtiö. Hakija on viitannut kirjanpitolautakunnan päätökseen no. 795/27.9.1985, jolla hakijalle on myönnetty määräajaksi lupa kirjanpitoasetuksen 1 §:n (nyk. 1 tai 2 §:n) mukaisesta tuloslaskelmakaavasta poiketen vähentää rahoitustoiminnan korkokulut ensimmäisenä eränä liikevaihdosta. Hakija on pyytänyt lupaa jatkaa mainittua poikkeusmenettelyä esittäen hakemuksensa perusteluna yrityksen luonteen rahoitustoimintaa harjoittavana yhtiönä sekä sen tuloksen muodostumiseen.

Hakija on liittänyt hakemukseen ehdotuksen tuloslaskelmansa kaavaksi. Hakijan ehdottama tuloslaskelma poikkeaisi kirjanpitoasetuksen 1 §:n (nyk. 1 tai 2 §:n) mukaisesta kaavasta edellä mainitun lisäksi siten, että liikevaihdon ja rahoitustoiminnan korkokulujen erotus esitettäisiin erikseen nimikkeellä "Rahoituskate" ja että sen jälkeen tuloslaskelmaan merkittäisiin ennen muuttuvia ja kiinteitä kuluja erä "Muut tuotot".

Päätöksen perustelut

Kirjanpitolain 19.1 §:n mukaan tuloslaskelma on laadittava siten, että siitä käy selville, miten tilikauden tulos on syntynyt.

Kirjanpitolain 19.2 §:n mukaan tuloslaskelmaan on asetuksessa tarkemmin määrättävällä tavalla erikseen merkittävä kokonaistuotot tai liikevaihto sekä kulut riittävästi eriteltyinä. Siihen on merkittävä omina tuottoerinään osingot ja korot sekä omana kulueränään mm. korot.

Kirjanpitolain 19.3 §:n nojalla kirjanpitoasetuksen 1 §:ssä (905/85; nyk. KPA 1 tai 2 §:ssä) annetun tuloslaskelmakaavan mukaan "Voitto (Tappio)/Ylijäämä (Alijäämä) ennen korkokuluja, varauksia ja veroja" -kohdan jälkeen "Vieraan pääoman kulut" -pääryhmässä ilmoitetaan erikseen korkokulut ja muut vieraan pääoman kulut.

Hakemus tarkoittaa rahoitustoiminnan korkokulujen esittämisen osalta kirjanpitolautakunnan aikaisemmin myöntämän luvan voimassaoloajan jatkamista. Kun ei ole ilmennyt estettä luvan jatkamiseen, voidaan poikkeaminen tuloslaskelman esittämisestä korkokulujen ja vieraan pääoman muiden kulujen osalta määräajaksi kirjanpitolain 35 §:n nojalla sallia.

Kirjanpitoasetuksen 7.1 §:n (nyk. 11.1 §:n) mukaan on tuloslaskelma ja tase laadittava kirjanpitoasetuksen 1, 2, 3, 4 ja 5 §:n (nyk. 1-5 ja 7 §:n) mukaisia kaavoja yksityiskohtaisempina, mikäli se tilikauden tuloksen muodostumiseen vaikuttaneiden tekijöiden tai tase-erien selventämiseksi on tarpeen. Tämän johdosta hakija voi laatia tuloslaskelmansa siten, että liikevaihdosta vieraan pääoman kulujen vähentämisen jälkeen jäävä kate esitetään "Rahoituskate" -nimikkeellä.

Kirjanpitoasetuksen 1 §:ssä annetun tuloslaskelmakaavan mukaan liikevaihdosta muuttuvien ja kiinteiden kulujen sekä poistojen vähentämisen jälkeen jäävä "Liikevoitto (-tappio)/Liikeylijäämä (-alijäämä)" -kohtaa seuraavana pääryhmänä esitetään "Muut tuotot ja kulut". Hakija ei ole esittänyt erityisiä syitä siihen, että muut tuotot merkittäisiin tuloslaskelmaan ennen muuttuvia ja kiinteitä kuluja, joten tältä osin hakijalle ei voida myöntää lupaa tuloslaskelmakaavasta poikkeamiseen.

Kirjanpitolautakunnan päätös

Hakija saa kymmenessä tämän päätöksen jälkeen ensiksi laadittavassa tilinpäätöksessään poiketa kirjanpitoasetuksen 1 §:n (nyk. 1 tai 2 §:n) mukaisesta tuloslaskelmakaavasta siten, että rahoitustoiminnan korkokulut ja muut vieraan pääoman kulut vähennetään liikevaihdosta ensimmäisinä erinä, joiden jälkeen jäävä kate esitetään nimikkeellä "Rahoituskate". Muiden tuottojen merkitsemistä tuloslaskelmaan rahoituskatteen jälkeen ennen muuttuvia ja kiinteitä kuluja sekä poistoja ei sitä vastoin voida sallia.